Yhteiskunta uusiksi!

 


Itse kun olen aikanani pelannut tietokoneellani paljon strategiapelejä, varmaan osa minusta pyrki saamaan yhtä hienot tulokset myös oikeassa maailmassa. Peleissä piti rakentaa toimiva yhteiskunta, jossa kaikki piti saada toimimaan. Esim. Caesar pelissä piti olla ruuat pöydissä, bisnes kukoistaa ja armeijan valmiina puolustamaan omaa aluettaan. Ihmisille piti tarjota myös viihdettä ja luksusta.
Oikeassa elämässä on sama juju, kuin niissä peleissä.

Olen sitä mieltä että yhteiskunta tarvitsee rakennemuutoksia, luovia ratkaisuja ja innovatiivisia tuulia, puhaltamaan uutta uskoa ihmisiin.

On varmaan niitäkin jotka ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen. Heillä on yleensä hyvät tulot, jolloin he ei uudistuksia kaipaa (tai raha hyvittää olemassa olevat puutteet). Onhan suurpiirteittäin monet asiat hyvällä mallillaan, mutta . . .

Kuitenkin herää kysymys, että milloin meidän planeetta kasvaa aikuiseksi ja saavuttaa odotetun statuksen? Milloin me saataisiin motivaatio-taso uuteen uskoon ja käytännön pelikenttiä toteuttaa omia unelmia? Kuinka paljon ihmisistä nappaa kiivetä kohti päämääriä nykyisellä metodilla. Mitkä mahikset meillä on saada toimia itsellemme kiinnostavissa tehtävissä?

Pitäisikö ihmisten mennä yläasteelta amikseen tai lukioon, käydä armeija, mennä töihin, ottaa pankkilaina, mennä naimisiin ja tekemään lapsetkin? Kuulostaa tosi tylsältä ja tyhmältä.

Asiat on vieläkin siten, että meidän on joko mentävä duuniin oravanpyörä mallin mukaan tai rahan makuun on päästävä perustamalla yritys. Jälkimmäinen vaihtoehto on se vaikeampi, kun markkinarakoja ei enää monta ole!
Valtio puolestaan sekoilee että työvoimapula on ajankohtainen ongelma, vaikka työttömiä on suomessa noin 234 000.

Se on vain näin, että työllistäminen on melkein kokonaan niin sanotun kolmannen osapuolen harteilla eli ykstyisyrittäjien harteilla. Yrityksien omistajat haluaa maksimoida tulot ja kasvaa suuremmaksi kuin kilpailijat. Bisneksessä on "villin lännen" meininki ja rahan perässä juostaan ja lujaa! En ole kommunisti enkä kapitalisti - olen enemmänkin "Universalisti" Kommunismissa kaikki on liian rajoitteista ja kapitalismissa on jokainen liian paljon oman onnensa varassa.

Olen sanonut sen ennenkin; ei me edes olla mikään yhtenäinen yhteiskunta vaan täällä on kilpailu mammonasta, vallasta ja oman edun tavoittelemisesta.

Ihmiset haluaa olla vapaita oravanpyörästä. Jos perustarpeet hoidetaan pilkkomalla ja jakamalla tehtävät, on mahdollista hoitaa ne ilman 8 - tuntisia päiviä (ja viidesti viikossa.) Jos reservissä on aina porukkaa, voidaan hommia tehdä keikkatöinä. Ihmiset vihaa oravanpyörää enemmän kuin satunnaisista keikkatöistä.

Nykyinen meininki luo meidän aivoihin "sokean pisteen". Sokea piste aivoissa muodostuu siitä, että tunnemme olevamme tarpeettomia ja yhteiskunnan "autsaidereita". Moni ei halua uhrata koko aikaansa paskahommien tekemiseen. Jos strateginen vaihtoehto olisi tehdä hommia 20h viikossa, suostuisitko?

Jos Erkki on tehny 20 tuntia pois alta, niin mitä hän tekisi loput ajasta? Erkki on kiinnostunut tähtitieteestä joten Erkki menisi mielellään tutkimaan avaruutta omalla teleskoopillaan. Matti taas haluaisi mennä punttisalille ja Jouni mökille saunomaan. Mikko on vähän oudompi tapaus ja haluaisi jäädä ylitöihin.

Uskon vaihtoehtoiseen systeemiin, nykyisen systeemin sijasta.
Jos ihmiskunta olisi yhteen hiileen puhaltava verkosto, strategisesti toimiva planeetta, niin edellä mainitut ideat olisivat mahdollisia toteuttaa.

Nykyinen malli on mielestäni niin tyhmä, että hyvinvointi ei ole voinut kehittyä periaatteessa edes neutraalille tasolle. Me ollaan orjia, vankeja sekä sokean pisteen kiusaamia ihmisiä. Me voitaisiin olla: mestarillisen aseenteen omaavia, vapaita sekä motivoituneita ihmisiä. Universaaliset arvot ja ideologiat mahdollistaisivat sen.


Comments